Tänään on tyypillinen sunnuntai, En ole sunnuntaiihminen, minulle tavallinen arki on luonnollinen olotila. Vaikka vapaa-aikaa omien juttujen tekemiseen onkin vähemmän, niis saan enemmän aikaiseksi kuin pitkinä pyhinä tai viikonloppuisin. Kävin toki pitkällä kävelyllä, mutta ei ollut mikään anutinto noilla loskaisilla kaduilla.

Musiikin teko, maalaaminen tai kiroittaminen eivät tänään luonnistu. Odotan vain iltaa ja nukkumaan menoa.

Pääsin kahdelle Työväen opiston kurssille, jotka kummatkin ovat osoittautuneet oikeiksi aartiksi. Toinen on "Musiikkia tietokoneella" sekvenseri- ja digitaalin äänityksen kurssi, jossa käytämme ohjelmana Cubasea. Minulla on vain kevyt LE-versio siitä, mutta olen tilaamassa Saksasta Thomanilta kunnon versiota ohjelmasta. Toinen kurssi on kirjouskurssi jossa teemana on elämänkerta/ paikallishistoria. Minähän innostuin kirjoittamaan omaa elämänkertaani, olenhan jo kuitenkin viisikymppien mies ja omaenelämänsä tarinoita kirjoittavat nykyään jo tuskin parikymppiset Idolstähtöset. Olenkin saanut kasaan jo parikymmentä liuskaa raakatavaraa; ei mitenkään kronologisesti kerrottuna vaan enmmänkin irtonaisina anekdootteina elämäni varrelta. saa nähdä mitä syntyy.

 

Mutta kunha tämä harmaa päivä on lulunut, niin huomenna voi olla jo ihan uusi tekemisen meininki.